Valaistuminen

Syksy on jälleen vaatinut toimia - vaikka aivan jokainen päivä ei houkutakaan lähtemään neljän seinän ja vällyjen sisältä - ja niin on kirjoittaminen jäänyt. Sekin toimeliaisuus, jota kuvittelen levitteleväni ympäri Suomen on ollut vaillinaista ja aivan yhtä aneemista kuin kolkkouden riisumat puutkin. Luonto osaa värittää maailman minulle sopivaksi aina aika ajoin, mutta aivan liian nopeasti nuo kirkkaan keltaiset ja oranssit koristeet purettiin alkavan talven tieltä. Mutta talvi antaa odottaa itseään muutamasta lupaavasta pakkaspäivästä huolimatta, eikä plusasteiset vesikelit huokuttele minua mukaansa.

Olen kuitenkin eettisenä kuluttajana tilannut virkistystä koleisiin, harmaisiin päiviin panostamalla vähäiset varani suomalaiseen yrittäjyyteen ja kenties lumevaikutteiseen hyvinvointiin. Kun nyt pöydälläni loistaa keinotekoinen aurinko, herään aamuun ilman tunnin torkkuhälytyksiä ja olen toimintakykyinen heti kahdeksalta - ja koska omaa toimintakykyään täytyy helliä aina aika-ajoin, päädyin tuon auringon edessä ensialkuun lukemaan oranssia suosikkikirjaani heti aamutunteina kuin keväisin konsanaan.

Auringon - vaikka sitten keinotekoisen - voimin alan siis uskoa uudestaan sellaisiin asioihin, kuin keskittymiskyky ja aikaansaava toiminnallisuus. Ajattelin tilaajalahjana tulevan myös levollisten yöunien, juoksulenkkien, joogatuntien ja kuntosalikeikkojen. Ehkä tänään on juuri se päivä, kun kirjoitan kalenteriini graduajan, jolloin en tee mitään muuta.

Eilisissä uutisissa Kone-yhtiön johtaja ilmoitti, että aina kannattaa olla optimisti, vaikka pessimisti olisikin todennäköisemmin oikeassa. Pitäisi varmaankin uskoa miestä, sillä hänen johtama firmansa saattaa hyvinkin olla se, jolta tulen rahoitusta tulevaisuudelleni ruinaamaan.

Toisinaan optimismi tarkoittaa loikkaamista pimeältä puolelta valoon - vaikka sitten keinotekoiseen sellaiseen.