Lähdin lomalle puolitoista viikkoa sitten. Yhdeksää päivää myöhemmin palasin takaisin, ja - aivan kuten olin jo toivonut - on täällä etelässä kevät.

Vaikka toisinaan Suomi on aivan liian iso maa ja ystävät etäällä, toisinaan se on juuri parhaimmillaan liiallisissa etäisyyksissään. Niiden etäisyyksien takia voi mennä keskelle kevättalvea auringonpaisteessa laskettelemaan, hiihtämään ja katselemaan revontulia ja tähtiä lumiseen metsään. Ja kun kaikesta lomailusta uupuneena viimein palaa takaisin, voi (paikkapaikoin) tuntea jo asfaltin jalkojen alla ja muistaa taas, miltä +3 asteinen kevätsää tuoksuu.

Samoin kävi itse loman kanssa. Olihan se ihanaa viettää päiviä lumisilla metsäreiteillä lumilaudan kanssa, juoda liian kallista kahvia kelopirteillä, saunoa ihonsa ruttuun puusaunassa ja muistaa parhaansa mukaan venytellä iltaisin ennen kuin sammui kaiken touhuamisen voimasta sänkyyn vaihtamaan päivä seuraavaksi samanlaiseksi. Sellaista ihmisen elämän pitäisi olla: pystyasentoa, liikkumista, riekkumista, valoa ja happea - ja sitä, että ehtii kerrankin käydä leikkauttamassa hiuksensa!

Mutta tulin takaisin aivan yhtä innoissani tästä arjesta kuin alunperin menomatkalla olin lomasta. On ilo mennä töihin, tulla yliopistolle, nähdä kaikki toverit ja kierrättää omasta levyhyllystä kevätlevyjä cd-soittimessa heti aamusta. Minulla on kahvimuki, joka on ylitse muiden ja kahvia, jota parempaa ei saa edes kalliilla kelopirteiltä.

Yksi asia tuolla lomalla ja arjella on kuitenkin yhteistä - ja se parantaa hurjasti niin lomariemua kuin arjeniloja. Se semmoinen on ystävä, ja tällä kertaa tajusin sellaisen ottaa mukaan tuolle pohjoisen lomallenikin!

Sattumuselämäkerta

Hullaannuin Tuomas Kyrön Hesariin kirjoittamaan elämäkertakolumniin ja päätin nyt yhdistää tämän edellisen päivän haasteen 11 asiaa ja Kyrön matkimisen, mikäli vain siihen kykenen. Kyrön tekstin löytää täältä.

Synnyin vuonna 85 ja Eput teki siitä laulun. Vuonna 86 aloitin ikuisen vihanpidon banaanin kanssa. Vuonna 88 en tajunnut, mitkä ovat hautajaiset, mutta olin iloinen tummasta mekostani ja kengistäni. Vuosikymmenen vaihtuessa alkoi lama, sytytin olohuoneen pöytämme palamaan ja varastin lähikaupasta lääkäriromaanin. Anarkistivaiheeni hylkäsin kuitenkin heti peruskoulun alettua. 94 ihastukseni halusi pussata minua, ja annoin sen tapahtua. Lopetin tykkäämisen tämän jälkeen vedoten suhteen tuomiin paineisiin ja tarpeettomaan vakavuuteen. 90-luvun lopulla siskoni oli huolissaan alkoholinkäytöstäni. Olin teini, enkä juonut. Vuonna 2000 uuden vuosituhannen kunniaksi uskaltauduin suutelemaan uudestaan. Poika ei ollut sama. Noihin aikoihin tiesin, mitä minusta tulee isona. 2002 menin kihloihin, olin silloin nuori ja idealistinen nuorempi ja vieläkin idealistisempi kuin nyt. Erosin vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin kävin katsomassa ensimmäistä kertaa elämässäni livekeikkaa. Bändi oli Liekki, paikka Rovaniemen Tivoli. Seuraavana päivänä nostin perunoita perheeni kanssa liki Venäjän rajalla. 2003 lopetin lihan syömisen. 2004 olin ensimmäistä kertaa humalassa.

2004 lopetin nuoruuteni (sikäli kuin sitä koskaan olikaan). Kävin töissä, opiskelin, seurustelin vakavasti ja muutin miehen kanssa yhteen. 2005 perheeseeni kuului hevonen, koira, sosiologi ja tulevaisuuden suunnitelmat. 2006 aloitin nuoruuteni uudestaan, tein tyhmyyksiä ja olin holtiton vimmaisemmin kuin moni 15-vuotias. Vasta vuonna 2008 aloin jälleen tehdä järkeviä päätöksiä. Ainakin tuolloin uskoin niin. Vuonna 2009 tapasin pelottavan paljon itseäni muistuttavan ihmisen, kun aloitimme yhdessä opinnot Turussa. Jostain syystä se ei vähentänyt omaa erityislaatuisuuden tunnettani. Vuonna 2012 päätin alkaa onnelliseksi. Edelleenkin se on ainoa tulevaisuudensuunnitelma, jota elättelen.

Perjantai 1.3.

1. Millaista päivää vietät tänään?

Pitkää. Sumuista, tuulista ja kylmää. Tähän päivään heräsin aivan liian kauan ennen auringonnousua, aivan liian vähillä unilla ja sulloin itseni neljän seinän sisälle siksi, kunnes kuvittelin päivän kauneimpien ja lämpimimpien hetkien olevan jo ohitse. Onneksi olin väärässä.

Vaikka kevään värit antavat vielä odottaa itseään, sain kutsun sellaiseen joukkoon, jossa niin hiusten kuin vaatteidenkin väreistä pystyi vertailemaan sateenkaaren eri sävyjä. Se piristää jo yöunille valmiita silmiä, samoin kuin ne take-away-kahvit vegehamppareiden jälkeen, jotka juotiin kävellessä porukalla Taidemuseoon. Ja ne värit, joiden odotan kohta täyttävän kaiken maailman ympärilläni, olikin säilötty Reidar Särestöniemen ystävällisellä avustuksella tuonne museon huoneisiin niin, että joistain maalauksista ei vain olisi millään malttanut kääntää katsetta seuraavaan. Luin Rosa Liksomin Reitarin joskus 18-vuotiaana, kun rakastuin armottomasti Timo K. Mukkaan ja erääseen eläväänkin ihmiseen. Rakastuin vähän itse Reidariinkin tai ainakin siihen kirjaan. Nyt sitten rakastuin hänen tauluihinsa.

Olen joskus miettinyt, mikä noissa Lapin karuissa, kylmissä ja loputtoman pimeissä olosuhteissa on sellaista, että se luo niin vankan samaistumispinnan ihmisiin, joiden kanssa ainoa yhteinen asia on tuo karuus, kylmyys ja loputon pimeys, jossa elimme. Nyt ihailin tauluja, jotka neljä vuotta ennen syntymääni kuollut mies oli täyttänyt oranssin suosikkisävyilläni siten, että niihin kirkkaisiin väriin oli upotettu kuitenkin jotain sopivan synkkää ja surullista. Ja niiden taulujen pinta oli toistuvasti juuri yhtä rosoinen, kuin joita lukion kuvistunnilla itse tuhrasin innoissani kuin pieni lapsi löytäessäni palettiveitsen siveltimen sijaan.

Nyt tuon näyttelyn herättämässä tunnekuohussa ostin pullon oranssietikettistä viiniä, laitoin Elliott Smithiä soimaan ja kirjoitan, vaikka olisin ollut valmis unille jo tunteja sitten.

2. Mitä mieltä olet prätkän ostamisesta maailman kalleimmassa maassa, jossa autostakin on ollut suunnilleen vaan harmia, kun on tarkoitus säästää? Sijoittaisitko a) prätkään b) johonkin muuhun vai laittaisitko kenties c) säästöön niin kuin on sovittu?

Jos haluatte käyttää paljon rahaa komeaan kulkuneuvoon, niin ostakaa hevonen! Sitä voi myös rapsuttaa!

3. Mikä on lempilautapelisi?

Kiinanshakki. Kukaan muu ei vain ole samaa mieltä, niin tulee pelattua sitä tosi harvoin.

4. Miten analysoisit Anna Puun kappaletta Säännöt Rakkaudelle? Mistä siinä on mielestäsi kyse?

Kuuntelin sen kerran. Klassiselta kielletyltä rakkaudelta se kuulostaa näin ensikuulemalta. Mutta kaipa semmoiseen kieltäytymiseenkin voi olla monia syitä.

5. Missä tilanteessa olet halunnut vajota maan alle häpeästä?

Joskus pikkulapsena olin sukulaisen häissä ja vessasta tullessa täyteen saliin tajusin, että olin tyylikkäästi vetänyt sukkahousut prinsessamekon helman päälle. Olin tosin niin pieni, että tuskin vieraat sitä nolona piti, mutta olin sen verran iso, että itse tajusin hävetä.

Omituista, etten keksi tähän parempaa. Olen vakuuttunut, että olen tehnyt paljon hävettävimpiäkin asioita. Tuskin tämä johtuu kuitenkaan siitä, että olisin jotenkin tosi korkeakynnyksinen tuommoisten ikävien tuntemusten suhteen, vaan ehkä ennemminkin oon jo kerinnyt mokailla niin useasti, että moninaisuus on jo laimentanut yksittäisten tapausten häpeää.

6. Kenen sanoisit tuntevan sinut parhaiten? Kuinka se käy ilmi?

A. Se on ainoa ihminen, jonka kanssa tosi läheinen ihmissuhde on kestänyt jo... kuutisen vuotta, vaikka ollaan asuttukin samassa kämpässä. On monia muitakin läheisiä ystäviä, mutta eron tekee ehkä juuri se, että tämä yksi tietää mun eleet ja ilmeet aamuisin, sen synkkyyden, äkäisyyden ja vitutuksen, jota osaan tarjoilla heti aamusta, sekä sen, kuinka voin hetkessä lietsoa itseni ja neljä muuta innokkaaseen illan viettoon tuosta vaan. Kun asuu jonkun toisen kanssa, ei voi pysty peittelemään mitään puolia itsestään, vaikka kuinka haluaisi. Enkä oikeastaan tuona aikana juurikaan tajunnut peitellä mitään.

Parhaiten tätä meidän ystävyyssuhdetta kuvaa lause En mä pelaa sun kanssa pöytäfutista, kun susta tulee ihan maaninen ja sit mulla menee hermot suhun!. Uskon, että se sanottiin täydestä sydämestä ja mitä suurimmalla rakkaudella.

7. Minkä hyvän elokuvan olet viimeksi katsonut?

Shelagh Delaneyn näytelmään perustuvan A Taste of Honeyn. Se oli mahtava!

8. Mistä olet valehdellut äidillesi?

En muista mitään erityistä valhetta, mutta olen vakuuttunut, että hänellä on aikalailla kaunisteltu kuva elämästäni toisessa kotikaupungissani. Paitsi että valehtelin kyllä ihan suoraan matkastani tuohon tulevaan kotikaupunkiini, kun olin 18 ja menin tapaamaan nettituttua poikaa verhoten sen viikonloppureissuun kaverini kanssa*. Seurustelin tuon pojan kanssa kyllä sittemmin kolmisen vuotta.

9. Millaiset häät haluaisit, jos joskus menisit naimisiin?

En kyllä mitenkään aktiivisesti ole haaveillut häistä sitten Aknestikin lopetettua uransa, mutta jos jostain syystä naimisiin päättäisin mennä, niin siellä juotaisiin ja tanssittaisiin hyvien bändien tahtiin hyvässä seurassa ja minä pukeutuisin vihreään tai oranssiin, sopivan räsyiseen keijukaismekkoon (ja olisi kesä ja virheää)!

10.Mille olet nauranut viimeksi raikuvasti?

En muista tarkalleen, mutta veikkaisin sen olleen jokin puhelu henkilön P kanssa. Niin käy useasti.

Viimeksi julkisesti saatiin sellainen naurukohtaus eräissä bileissä, kun youtubesta soitettiin biisiä, jonka laulajalla oli huomattavan suuret kädet ja korvat. Muutaman oluen jälkeen osattiin muotoilla huomiomme tuosta laulajan erityispiirteestä sen verran korrektisti, ettei kellään muulla ollut ollenkaan yhtä hauskaa.

11. Mikä on bravuurisi keittiössä?

Ennen se oli chilikeitto, mutta kadotin tatsini överimaustamiseen. Nykyään voinen Håkanin autuaiden kehujen jälkeen väittää tekeväni sairaan hyvää kasvisrisottoa.

Tähän hommaan nyt kuului vielä sekin, että kertoisin itsestäni 11 satunnaista asiaa, mutta kun energiani ei alunperinkään pitänyt riittää minkäänlaiseen kirjoittamiseen, niin jätän nuo sattumanvaraisuudet seuraavaan kertaan. Jääpähän jotain jännitettävää molemmille niille, jotka näitä tekstejäni lukee.

*Enkä kyllä ikinä päästäisi omaa lastani semmoisille reissulle! Olin tuntemattomassa kaupungissa perjantaiaamuyöstä ilman ainuttakaan backup plania, jos vastassa olisikin ollut kirvesmurhaaja!