When I grow up...

Ystävien syntymäpäivät, valmistumiset ja tulevaisuuden suunnitelmat saivat miettimään, mitä meistä tuleekaan isoina - sikäli kuin tässä ikinä isoja tullaan olemaan. En ole aikuinen, näin kerrottiin, kun ensin vakavana kysyttiin, onko minulla lapsia*.

Toiset valmistuvat odottaen suuria muutoksia ja suunnitellen elämää eteenpäin. Itse teen kaikkeni suunnitellakseni elämäni samanlaiseksi. Kun äitini kertoo pelkonsa siitä, etten ikinä perusta perhettä ja tulen aina olemaan yksin, en kykene edes loukkaantumaan asiattomasta avautumisesta, vaan naureskellen ihmettelen, miten tätä voi yksinäisyydeksi kutsua. Lähinnä toivon, että ehtisin maata useammin tuolla lattialla kuuntelemassa Surunmaan Sad & Simple love songia vahingossa jonkun talvikuukauden viimeiset rahat vaatineella matolla, koska silloin jos koskaan on oikeasti yksin. Tämä on ehkä sitä draamantajua tai jotain elämän ironiaa, että se kaikki tunnekuohu on joskus niin hyvästä - ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.

Kun holtittomuuttaan ajaa itseään tilanteisiin, joissa ei ensi näkemältä ole mitään järkeä, joutuu ehkä vastakkain sen todellisuuden kanssa, että joskus pitäisi osata. Jossain iässä virheistä pitäisi ottaa opiksi: malttaa, harkita ja olla olematta se vimmainen 15-vuotias, jonka tahtoa ei voi edes itse määräillä. Mutta jos katselen, mihin se holtittomuus ja vimma on minut johtanut, en voi katua juuri mitään. Siinä missä toiset tahtoisivat vaihtaa viimeiset kymmenen vuottansa elämästään, selailen ikävimmätkin tapahtumat päiväkirjoista kykenemättä keksimään, mitä niiden tilalle laittaisin.

Kun kysytään, miten olen koskaan päätynyt niihin valintoihin, joita harva ulkopuolinen ymmärtää, ihmettelen kysymyksen asettelua. Tuon kysymyksen esittäjää en olisi koskaan tavannutkaan ilman noita hölmöiltä haiskahtavia elämänsuuntia.

Että eihän tämä nyt niin huonosti tainnutkaan missään vaiheessa mennä.


*Kaiken maan kysymyksiin olen tottunut, smurffitteluihin, maahitteluihin jne, mutta kukaan ei ole tätä ennen onnistunut vakavalla naamalla esittämään tuollaista kysymystä. Ja tämän takia olen hyvin iloinen siitä, että olen nainen, sillä voin aika varmasti vastata, että ei, minulla ei ole lapsia.

Happiness

En halua kirjoittaa, jos on liian kiire, väsymys tai mieli sellainen, etten halua todistaa sen liikkeitä enää myöhemmin. Tänään sen sijaan on täydellinen päivä pysähtyä hetkeksi: aika kulkee hitaasti kuin olisi sunnuntai, mieli on tyyni ja kahvia riittävästi. Haluan tämän todistusaineistoksi siihen aikaan, kun en aivan näin hyvin enää osaa.

Elämä on hetken taas hyvää, vaikka melkein kompaistuin vappuun ja sen sattumuksiin. Mutta en ollutkaan kadottanut menneen vuoden oivalluksia tai tuntemuksia - unohdin ne vain kaikessa kiireessä ja liian pitkissä työpäivissä. Draamantaju johtaa helposti liioitteluun, ja ainakin tänään toivon kovasti, että sitä se vain olikin. Kaikki on ennallaan: On edelleen capoeira ja ne mainiot ihmiset, joiden vuoksi haluan Osloon, Tukholmaan, Västeråsiin ja Manchesteriin. On edelleen Irlanti, joka varmasti jaksaa odottaa meitä vielä kesän yli. On Irlanti-kirja sitä varten, kun me emme odottamiseen enää kykene. On vanhaa ja uutta musikkia, parhaimman kitaran raastamat sormenpäät, ja keikkailtoja kalenterissa. Vielä kun todistusaineistoksi kesäksi kääntyvästä keväästä on jälleen yksi onneton narsissi asfalttiteiden välissä, alan uskoa, että hyvin tässä käy.

Mutta on myös asioita, joissa ei käy hyvin kuin hetkellisesti. Olen todennut tämän jo aikaisemminkin. En tulisi koskaan kirjoittamaan sormuksiin ikuisuutta, jos sellaisia sormuksia ikinä edes tulisin tarvitsemaan. Toistaiseksi voin luvata asioita, ja toistaiseksi voin ottaa lupauksia vastaan. Kellään ei ole antaa enempää.

Tässä vaiheessa lupaan asioita ainoastaan itselleni. Lupaan, etten huolehdi vielä siitä, kun tämä kääntyy murheeksi. Murhe tulee muutenkin, mutta jos sitä ennen voisin viettää tällaisia leppoisia päiviä, niin se olisi jo paljon. Nyt haluan huoletta hymyillä ajatuksille, jotka ovat täyttäneet mielen. Ja kun niiden parasta ennen päivä on ohitettu, hymyilen sitten vielä kaikelle muulle.

Tavallista elämää

Juhlapäivät ovat katalia. Niiltä odotetaan liikaa, ne vaativat aivan liikaa kaikenlaista panostusta ja pahimmassa tapauksessa ne sekoittavat viikon rytmin ihan tyystin. Juuri sitä mallia noudatti vappu, joka ei antanut tilkkaakaan armoa elämälleni asetettuaan itsensä keskelle viikkoa kääntämään maailmani ylösalaisin. Vaikka kuinka kuvittelin, että hienosti ja kepeästihän se meni, oli tuo nurinkurinen maailma koitettava parhaiten mukaan virittää aloilleen, eikä lopputulos ole nyt ihan alkuperäistä vastaava.

Muutaman lusitun työpäivän, pakastepizzan ja ääriväsymysolotilojen jälkeen olen maanitellut elämänhallinnan taas mukaan kuvioihin. Kotini on siivottu, kaupassa käyty ja vanhentuneet maidot heitetty viimein menemään. Vanhentuneiden maitopurkkien määrä kun on suora indikaatio otteen menettämisestä.

Tämä on elämää, tavallista elämää.

Oiottuani jäsenet, herättyäni useaan uuteen aamuun ja hengitettyäni syvään ovilla, joita on raskas avata, alan kuitenkin kateellisena katsella viime vuoden minua. Elämä on hyvää, jos voi sanoa, ettei ole itkenyt aikoihin. Onhan se silloin hyvä?

Nyt kun aikojen jälkeen viimein tuntuu siltä, että haluaa itkeä turhaa ja täysin omissa vaikutusmahdollisuuksissa olematonta, niin saan viestin uudelta ihmiseltä. Hassu siinä sanotaan, enkä osaa yhtään arvata, miten tuollainen informaatiosisältö pitäisi tulkita.

Minulla olisi muutama sana, joilla itseäni kuvailla. Hassu on niihin verrattuna armollinen. En tiedä, kertooko se tuon uuden ihmisen pitämisistä vai mistä. Itse pidin itsestäni enemmän ennen tuota kaikkea.

Kai siinä jokin logiikka on, että pitää itsestään vähän vähemmän alkaessaan tykätä jostain toisesta vähän enemmän. Mutta jos saisin valita, niin säilyttäisin sen kaiken viime vuoden hyvän olon ihan itsekseni, ja jättäisin tuollaiset tykkäämiset sikseen.

Vaan ei tässä taidettu taaskaan minulta kysyä.

Vappu

Tänään olet kaunis ja levoton,
kun kävelet kaupungilla,
et huoli kuinka jalkasi laitat,
ne kulkevat itsestään

Tänään unohdat vanhat ystäväsi,
istut puiston penkillä
laitat aurinkolasit päähän
tänään unohdat itsesi

Tänään elämä osoittaa
hetken suosiota,
siinä ihmetellen istut ja
varot riemun kuplaa rikkomasta

Tänään olet kaunis ja levoton,
kun kävelet kaupungilla,
et huoli kuinka jalkasi laitat,
ne kulkevat itsestään

Tänään unohdat vanhat ystäväsi,
istut puiston penkille,
laitat aurinkolasit päähän,
tänään unohdat itsesi

Tänään lämmin tuuli laskeutuu,
sinun syliisi nukkumaan,
voit eilisen pudottaa,
hetken olet kaupungin kuningas

Tänään lämmin tuuli laskeutuu,
sinun syliisi nukkumaan,
voit eilisen pudottaa,
hetken olet kaupungin kuningas

Noitalinna Huraa - Vappu