Happiness

En halua kirjoittaa, jos on liian kiire, väsymys tai mieli sellainen, etten halua todistaa sen liikkeitä enää myöhemmin. Tänään sen sijaan on täydellinen päivä pysähtyä hetkeksi: aika kulkee hitaasti kuin olisi sunnuntai, mieli on tyyni ja kahvia riittävästi. Haluan tämän todistusaineistoksi siihen aikaan, kun en aivan näin hyvin enää osaa.

Elämä on hetken taas hyvää, vaikka melkein kompaistuin vappuun ja sen sattumuksiin. Mutta en ollutkaan kadottanut menneen vuoden oivalluksia tai tuntemuksia - unohdin ne vain kaikessa kiireessä ja liian pitkissä työpäivissä. Draamantaju johtaa helposti liioitteluun, ja ainakin tänään toivon kovasti, että sitä se vain olikin. Kaikki on ennallaan: On edelleen capoeira ja ne mainiot ihmiset, joiden vuoksi haluan Osloon, Tukholmaan, Västeråsiin ja Manchesteriin. On edelleen Irlanti, joka varmasti jaksaa odottaa meitä vielä kesän yli. On Irlanti-kirja sitä varten, kun me emme odottamiseen enää kykene. On vanhaa ja uutta musikkia, parhaimman kitaran raastamat sormenpäät, ja keikkailtoja kalenterissa. Vielä kun todistusaineistoksi kesäksi kääntyvästä keväästä on jälleen yksi onneton narsissi asfalttiteiden välissä, alan uskoa, että hyvin tässä käy.

Mutta on myös asioita, joissa ei käy hyvin kuin hetkellisesti. Olen todennut tämän jo aikaisemminkin. En tulisi koskaan kirjoittamaan sormuksiin ikuisuutta, jos sellaisia sormuksia ikinä edes tulisin tarvitsemaan. Toistaiseksi voin luvata asioita, ja toistaiseksi voin ottaa lupauksia vastaan. Kellään ei ole antaa enempää.

Tässä vaiheessa lupaan asioita ainoastaan itselleni. Lupaan, etten huolehdi vielä siitä, kun tämä kääntyy murheeksi. Murhe tulee muutenkin, mutta jos sitä ennen voisin viettää tällaisia leppoisia päiviä, niin se olisi jo paljon. Nyt haluan huoletta hymyillä ajatuksille, jotka ovat täyttäneet mielen. Ja kun niiden parasta ennen päivä on ohitettu, hymyilen sitten vielä kaikelle muulle.