Kahden sunnuntai välillä näyttää olleen nyt lähes kahdeksan kuukautta.Tekisi melkein mieli sanoa sen tarkoittavan sitä, viime aikoina viikkoni ovat olleet yhtä pitkää arkipäivää, mutten enää tiedä, pitääkö se paikkaansa. Kiirettä voi olla hyvässä ja pahassa, ja mainintani saisi tilanteen kuulostamaan siltä, että purnaisin elämästäni. Arki on helposti liian arvottava sana, jotain semmoista, missä viedään roskapussit eikä pidetä siitä. Mutta minulla on päiviä, jolloin pidän lähes kaikesta mitä teen - vaikka se tehtäisiinkin kiireessä ja paineen alla. Mutta silloin kun puhutaan sunnuntaista, ei siihen kiire eikä velvollisuudet kuulu. Sitä minä olen kaivannut tämän kahdeksan kuukauden kaiken hyvän ja pahan kiireen rinnalle: aikaa kun ei tarvitse tehdä mitään.
Tämä sunnuntai on vajaan neljän tunnin mittainen hetki junassa matkalla kodista toiseen. Kun ei kuulu tehdä mitään, ostan naisten lehden urheilumallin, ja luen sitä suklaan ja sipsien kera, kunnes nukahdan haaveilemaan tulevan viikon vähemmän kiireisestä ja enemmän omaehtoisesta hyvänolon hakemisesta. Mikäs on sen ihanampaa, kuin miettiä, kuinka ensi viikolla minäkin noudatan sokeritonta dieettiä, ja jätänpä kaiken lisäksi kahvinkin pois - onhan se kofeiinikin niin koukuttava asia! Salilla käyn vähintäänkin pari kertaa, en oharoi enää paitsioon jääneitä harrastuksia, muistan venytellä ja tehdä aamujoogat. Näin varmasti se kaikki kiire sitten meneekin varmasti mukavan seesteisissä tunnelmissa.
Olen tehnyt suunnitelmia niin kauan kuin muistan. Rakastin kalentereita jo ennen kuin minulla oli mitään niihin kirjoitettavaa. Olen innolla kaivamassa sen esiin aina kun jotain tulee päätökseen ja vaikka ei tulisikaan - se antaa mukavasti suuntaa ja selkeyttä muuten niin kaaokseen taipuvaiseen elämään. Things to do -listat, päiväkirjojen päiväkohtaiset aikataulutukset on laadittu elämäni monta kertaa ja monella eri värillä. Ne ovat rajoitteita kauniissa muodossa, ja ne yritetään saada näyttämään siltä, kuin itse tietäisin mikä on minulle parasta.
Unohdan vain, ettei se kalenterinatsi aina sitä tiedä, vaikka niin luulee. Suunnittelu on vain niin koukuttavaa, vähän kuin se aamukahvi tai iltapäivän suklaapatukka. Loppumatkan voinenkin miettiä, mihin tämä hyvinvointia edistämään tarkoitettu lakko nyt kannattaisikaan suunnata.
