Jos toisinaan olenkin sortunut valittamaan sitä, että elämäni kulkee ohitseni tekemättä mitään, päivät hupenevat huomaamatta eikä koskaan tapahdu mitään erikoista, niin nyt on kuulkaas toinen ääni kellossa aamuisen ajatusrikkaan työmatkan jäljiltä. Tuolla aurinkoisessa aamusäässä polkiessa Pulp* korvissa ja muutenkin liikenneturvallisuuden vaarantavassa väsymystilassa yövuoron jäljiltä päädyin aivan uusille tieosuuksille spontaaniuspuuskan riepoittelemana ja kotimatka piteni juuri sopivasti sen verran, että ehdin miettiä, mitä kaikkea sekä nämä menneet että tulevat kaksi viikkoa tulevatkaan pitämään sisällään.
Olen tehnyt töitä kuin pieni porsas, hirvittäviä työtuntimääriä sellaiseen tottumattomalle opiskelijapololle ja olen vielä onnistunut ainakin omasta mielestäni supersuorituksiin työpaikallani, joka tuskin missään kohtaa tajuaa työpanokseni arvoa ja tulee minulle siitä mitaleita jakamaan. Samaan aikaan olen ollut ystävä, jonka luokse voi tulla, jonka luona voi viipyä ja joka ehkä aavistuksen tarkoitettua enemmän päätyi kuitenkin naljailemaan vieraiden siisteyskäsityksistä ja lopulta päätyi itse lievään identiteettikriisiin oman pedanttiutensa kanssa**. Olen ollut osa sitä suurempaa ystävyyskollektiivia, joka on syönyt ravintola-aterioita ja hienoja oluita ja siidereitä yli varojensa viimeisen kahden viikon ajan. Olen ollut se urbaani kaupunkilainen, joka tietää, mihin ravintolaan kannattaa mennä ja joka snobeilee sellaisissa paikoissa, joissa jälkiruuaksi tarjoiltava friteerattu ananas on nostettu suoraan säilykepurkista. Olen musiikkitietoinen palveluiden kuluttaja, joka tietää kaupungin parhaat klubit, ravintolalaivat ja festarit. Tiedän, mitä olutta kannattaa ottaa, mistä saa halpaa salmaria ja mitä Dynamossa on meneillään torstaisin. Olen ollut superfestaroitsija, koska tälle kesälle on takana jo kahdet eri festarit ja olen se itsenäinen, omatoiminen nainen, joka tyytyväisenä luovii tiensä festarialueelle yksinään luottaen siihen, että aina sieltä tuttuja löytyy ja hyvää musiikkia. Niinkuin löytyi! Olen ollut se tyttö, joka halaa kymmentä ihmistä festarialueella, kun sellaisia halattavia on vain löytynyt!
Tulevina viikkoina tulen vielä olemaan väsynyt matkailija ja matkaseura, pahaa-aavistamaton sukujuhlija, panikoiva kandinkirjoittaja, tamperelaista kylpyammetta lainaava vierailija ja vastavuoroisesti turkulaisen sängynpuolikkaan tarjoaja. Tulen olemaan se kirjaston nörtti, joka viettää päivänsä differentiaaliyhtälöiden kanssa tukka rasvaisena ja naama suklaan syöksemiä näppylöitä puolillaan ja sitten se mystinen, ei yhtään niin nörtillä tapaa intelligentti nuori nainen, joka istuu kahviloissa ja jokirannoissa lukien kirjallisuutta ja sivistäen itseään. Niin ja supertyöntekijä tuon kaiken seassa olen tietysti, kuinkas muutenkaan!
Erityisen jännittäväksi tämän elämän tekee kuitenkin viime aikojen spontaanius, joka johtaa huomenillalla mystiseen kohtaamiseen tuntemattoman italialaisen miehen kanssa jalkapallo-ottelun*** äärellä. Se tosin vaatinee sen, että tajuaisin viimein pistää nukkumaan ja todennäköisesti myös sen, että heräisin aamulla puheluun, joka vakuuttaisi tämän idean hienoutta, rohkeutta, avoimuutta ja hauskuutta. Itse kun en itselleni osaa varsinkaan aamutuimaan olla tarpeeksi vakuuttava uskotellakseni itseni pois niiden satojen syiden ääreltä, jotka aiheuttavat lieviä hyperventilaatiokohtauksia ja ohariharkintoja. Eihän se mies voi kuitenkaan olla tarpeeksi monipuolinen, se on kuitenkin vain joku typerä jalkapallohuligaani, ei se varmaan edes lue mitään kirjoja, tuskin se tajuaakaan mistään mitään, sitä paitsi se on aivan liian komea ja oikeastaan aika nuorikin, eikös italialaiset ole just niitä, jotka ei suostu käyttämään ehkäisyä, enkä mä nyt hitto vie voisi suomalaisen musiikin ja kirjallisuuden rakastajana seurustella ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä niiden merkitystä. Sitä paitsi se tykkää Shakirasta. Ja on varmaan muutenkin ääliö. Tai juoppo. Tai sit se on tosi kunnollinen ja tulee tienaamaan paljon ja sit se on rikas ääliö, mikä on yhtä paha. Niin että vaikka Tampereelta**** joku voisi soittaa mulle ja kertoa, että tää saattaa olla jopa hauskaa ja että saatan jopa viihtyä ja että mun ei tarvitse ensimmäisenä alkaa pelkäämään katolilaisuuteen käännyttämistä tai italialaisen anopin kohtaamista.
*jep, edelleen!
** ja selvisi siitä ja on nyt selkeästi parempi ihminen kuin aikaisemmin!
*** joka on muuten ajanut minut äärimmäiseen moraaliseen pulmaan! Tunnen piston sydämessäni, petos syö minua sisältä käsin enkä ole varma saanko päivääni tältä huonolta omaltatunnolta nukuttuani. Mutta lohduttauduin sillä, että M, tuo eräs ystäväni fanaattinen jalkapallopoikaystävä, joka omin käsin rakensi TPS:n logolla varustetun pöydän heidän design-asuntoonsa, on tulossa katsomaan peliä myös, joten jotkut jalkapallojumalat antavat varmasti myös minulle tämän pienen hairahduksen anteeksi.
**** koska siellä on olemassa ihminen, jonka sanomana uskon mitä tahansa pätkääkään kyseenalaistamatta! Ja sitten se vois olla vaikka tuossa kolmen jälkeen ku haluan herätä! Grazie!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti