Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat niin nopeasti, etten ehdi niitä aina asianmukaisesti riveille asettaa. Nyt ne ovat kuluneet ystävien seurassa - ja yhden intensiivisen ja vähemmän toivotun seuralaisen kanssa, josta olen yrittänyt kuukauden päivät päästä eroon. Mutta ei, olen tämän flunssa-aallon mielitietty, niin yöt kuin päivänikin se seuraa minua minne menenkin.

Mutta menin ja menen silti. Ehkä juuri siksi tuo seuralaiseni niin uskollisesti rinnallani ja ylähengitysteissäni pysyykin. Mutta oli avajaiset ja keskisuomalaiset ystäväni, joiden kanssa riemuita viikonloppu. Muutaman arkisen lepopäivän jälkeen oli taas vuorossa A ja Håkan, joiden kunniaksi keski-ikäiset miehet ottivat nyrkein mittaa toisistaan rautatieaseman laiturilla. Oli neljän päivän sosiaalisuusputki, jonka jäljiltä olisi lepo paikallaan.

Nyt siis on sen aika: olen kotona, nukun ja syön hyvin. Olen juoksematta yömyöhään jokaista iltaani. Olen täyttämättä viikonloppuani, ja teen aikaisempien lepopäivien rästihommat viiden päivän sijasta seitsemänä.

Kyllä tästä hyvä tulee.

Mutta kun herään yhden eltaantuneen unitunnin päätteeksi tiistaina ja saan töistä maanittelutekstiviestin viikonloppuvuoroista kesken kombinatoriikan luennon, havahdun toteamaan puhelimeen, että tottakai voin olla perjantain ja lauantain töissä.

Sunnuntaita odotellessa siis. Sunnuntaihan on juuri sopiva päivä malttaa vähän enemmän.