Jouluidylli

Joka vuosi talvi yllättää autoilijat ja joulu minut. Tänä vuonna tosin talvea ei sen kummemmin edes tullut, mutta joulu vietetään vesisateesta huolimatta ja sen kummemmin valmistautumatta.

En ole ikinä ajatellut olevani jouluihminen, kuten jotkut ovat. En leivo pipareita saati piparkakkutaloja, mutta paistan kyllä sujuvasti joulutorttuja vielä maaliskuussakin. En tee joulusiivouksia enkä todellakaan vaihda komeroihini uusia hyllypapereita tulevien pyhien kunniaksi, mutta osaan tarvittaessa uusiokäyttää pahan punaviinin glögin sekaan. En ala kutoa hyvissä ajoin kesällä tai hamstraa keväästä lähtien lahjoja, mutta jos sopivan lahjan löydän hyvissä ajoin, annan sen varmuuden vuoksi heti ensimmäisen tilaisuuden tullen saajalleen, koska en malta odottaa ihan jouluun asti. En lähetä joulukortteja, mutta riemuitsen kyllä saadessani niitä. En raski ostaa joulukalenteria, mutta yleensä syyskuussa laskeskelen jo päiviä jouluun. En koristele asuntoani jouluiseksi, mutta lahjoja paketoidessa hyräilen joululauluja ja kuvittelen helposti asuvani joulun taikamaassa ja tunnelmassa – ainakin jos on lunta.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen löytänyt itsestäni paljon uusia puolia, ja nyt viettäessäni päivän jouluostoksilla riitelemättä tai edes hermostumatta ja paketoidessani huolella valittuja paketteja yhtä huolella valittuihin kääreisiin yhteisessä lahjapajassa Loirin joululaulujen tahtiin tulen loimutessa överi-idyllisesti kakluunissa, olin valmis hyppäämään rajan pullantuoksuiselle puolelle heti kättelyssä ja unohtamaan kaiken muun paitsi tuon idyllin ylläpitäminen. Yhtäkkiä minä olin se, joka uteli äidiltä karjalanpiirakoiden perinnereseptiä ja ystävän äidin lanttulaatikon ohjetta. Joulunpyhien lipumatta edes ohitse olin jo valmis aloittamaan seuraavan suunnittelemista – ja mietin, että saisikohan marimekon komeita kortteja jo alennusmyynneistä ensi joulun varalle!

Onneksi on kuitenkin näitä palauttavia tekijöitä, jottei ihan pääse unohtumaan joulun satumaahan. Kummasti unohtuu kakluunit, Lumiukko-tarinat ja piparitalosuunnitelmat, kun takaraivossa köhii gradunpahasen sivuilta muutama aikoja sitten kuollut ja kuopattu setä, ja joululahjaksi saatu uusi tietokone velvoittaa kirjoittamaan, vaikkei vielä huvittaisi. Viimeistään siinä kohtaa tietää joulun olevan onnellisesti (ja onneksi!) ohi, kun istuu 13 tuntia junassa miettien todella kantilaista aikataulutusta tammikuuhun kello kuuden herätyksineen ja juoksulenkkeineen.

Ajattelin panostaa tulevanakin vuotena arkeen. Mutta kummasti paremmin sitäkin osaa arvostaa nyt, kun on hetkellisesti pysytellyt jossain aivan toisissa maailmoissa – semmoisissa, joissa on lunta ja kynttilöitä eikä vain vesisadetta ja Kirka-kirkasvalolamppuja.