Viimein voin sanoa, että hommat alkavat sujua - sekä minusta riippuvat että minusta täysin riippumattomat - eikä tämä mun onnellisuusprojekti olekaan enää niinkään sitä projektia vaan enemmän sitä onnea! Sain kesätöistä soiton, joka sisälsi hyvin anteliaat järjestelyt sen eteen, että he saisivat nauttia seurastani tulevanakin kesänä, ja jälkikäteen vielä kuulin, että meidän monitoimihäärääjä töistä oli kehuskellut minua päättäville elimille ja niinpä kuuntelin tällä viikolla jokin aamu haltioituneena 50%:n* työajan tarjoavia työvuorolistoja: "Sulla ois maanantai vapaa, ja tiistai vapaa, sit keskiviikko vapaa, sit ois pari iltaa, sit ois viis vapaata [...] sit ois pari pitkää päivää, sit ois juhannus vapaana...." Eipä tuollaiseen puheluun voinut paljon muuta todeta, kuin että mun elämä taitaa olla luksusta**!
Mutta tuollaiset itsestäni kutakuinkin riippumattomat*** onnen potkut ovat kuin lottovoittoja sen rinnalla, että voin reteästi todeta harppovani ihan itse isoin askelin kohti ensimmäistä akateemista tutkintoani (sanoinhan jo, että ihan itse!)! Kandimörkö alkaa olla selätetty niin kunnolla, että eilen illalla puhelimessa totesin ystävälleni odottavani nukkumaanmenoaikaa siksi, että pääsisin taas pian aamun kirjoitushommiin. Ja se edistyy, vaikkakin hitaasti, mutta en ole silti luovuttanut, ja sen takia se näyttää edistyvän päivä päivältä enemmän! Olen aika iloinen siitä, että vuosien kuluttua ajan kultaamien muistojen välkkeessä lausutut "Se kandihan nyt oli ihan pikkujuttu, sujuu kuin itsestään!" -sanat eivät oikeasti ole niin suuren luokan alkemiaa kuin olisin voinut alunperin ajatella. Pikkujuttu tämä ei missään nimessä ole (koska teen niin mieluusti kaikista tosi isoja ja tunnepitoisia asioita!), eikä suju kuin itsestään, sillä ihan itse olen joutunut ne lähteet penkomaan, niiden kanssa taistelemaan, sanavalintoja miettimään ja liian vimmalla kirjoitettuja lauseita korjaamaan, mutta se sentään sujuu - ja vieläpä itkemättä!
Ja on mun elämässä vielä semmoisia yllätyssektoreitakin! Tänään sen yllätysektorin voimin treenailin päällä- ja käsilläseisontaan kesänurmikolla sellaisessa seurassa, josta ei voi jäädä kuin hyvä mieli!
*joka muuten paljastui jotenkin mystisesti kuitenkin 70%:ksi enkä yhtään ymmärrä, että miten, kun mun täytyy lähinnä kävästä muutaman kerran viikossa paikalla!
**tosin aavistuksen köyhää sellaista, mutta en varmaankaan enää ikinä tule olemaan yhtä köyhä kuin mitä tämän talven olin! Tällaisen kunnon askeettisuuden jälkeen mikä tahansa palkka tai palkan murto-osa on paljon rahaa, kun kuukausittainen varma tulo on alittanut vuokramenot satasella 8 kuukauden ajan (tosin oonhan mä aina silloin tällöin muutaman kolikon tienannut tässä opintoja operoidessa, kun asunnon lisäksi olen saanut selkeästi talven mittaan jotain syödäksenikin)!
***Okei, erityisesti sinä tamperelainen lukija, joka kiirehdit sanomaan, että kyllähän sä itse olet työsi hyvin tehnyt ja sillä on varmasti ollut vaikutusta tilanteeseen, niin vetoan nyt siihen, että noita päteviä, kesätyöttömiä ystäviäni katsellessa oon kyllä sitä mieltä, että (kesä)työt tuntuu olevan tätä nykyä oikeasti lottovoitto ja vaikka kuinka pyrkisi olemaan sopivan pedantti, mutta kuitenkin leppoisa ja helposti lähestyttävä työtoveri, joka tekee parhaansa ottaakseen vastuulleen oman osansa työpaikkansa annista ja suoriutua tehtävistään kunnialla, niin se nyt ei vielä takaa yhtään mitään. Se takaa korkeintaan sen, ettet saa potkuja ennen määräaikaisen sopimuksen päättymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti