On mahtavaa olla täällä tämmöisessä talossa, jossa on elämää ja ihmisiä. Täältä kaupungille poistuessaankin vain jotenkin päädytään seuroihin, ja otettiin osa siitä seurasta mukaankin, että saatiin kunnollinen, sosiaalinen sunnuntai keskelle viikkoa. Tätä olen kaivannut aiemmasta kodistani - ja siksi tämä talo on nyt lepoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Pidän siitä, että on ihmisiä ympärillä. Aivan erityisesti pidän tämän vinttihuoneen omistajasta, joka on siinä ihmisten luksuskategoriassa, joiden jäsenet tietävät ja tuntevat enemmän kuin muut ja juuri siitä syystä heidän kanssa on helpointa olla. Ihmisiltä, jotka ovat nähneet sinusta kaiken, ei tarvitse peitellä mitään ja se tekee olemisesta mitä parhainta. Silloin voi syvässä hiljaisuudessa lukea kirjoja vierekkäin ennen nukahtamista eikä olla yhtään huolissaan siitä, että jotain pitäisi vielä sanoa.
Mutta olen myös silleensä vähän huono näissä sosiaalisuusövereissä, että jossain kohtaa tekee mieli olla yksin, tehdä omia juttuja ja kuunnella omaa musiikkia. Soittaa kitaraa ja uppoutua päiväkirjan kirjoittamiseen. Kuulla omat ajatukset ja noloina jaella niitä ainoastaan omien seinien kuultaviksi.
Tänään toisen ollessa töissä olen tuota omaa ihanaa yksinäisyyttäni toteuttanut. Ja nyt muutamaa tuntia myöhemmin pakattuani jo reppuuni ilta-aktiviteetteihin tarkoitetut vermeet valmiiksi odottamaan olen sitä mieltä, että alapa tulla jo sieltä, että päästään saunaan ja avantoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti