Kirjoita joka aamu 20 minuuttia mielivaltaista tekstiä!

Aamuissa on outoa potentiaalia. Ensinnäkin se toimii sadistisena keinona osoittaa muille omaa paremmuuttaan aamulenkkien ja -jooga-asentojen seasta jo ennen kuin osa meistä on edes nukahtanut edellisen päivän jäljiltä. Kuulun tuohon sadistiseen ryhmään ehkä kolmena päivänä vuodessa, eikä ne päivät todellakaan sijoitu helmikuuhun. Arvostan nukkumista aivan liian paljon herätäkseni ehdoin tahdoin uniltani kesken kaiken, ja jostain syystä erityisesti näin talviaikaan mikään määrä unta ei tunnu riittävän. Mutta paras hetki päivästä silti on se, kun useammankin tunnin torkkuherätysten jälkeen saa kuin saakin itsensä ylös aina kahvinkeittimelle saakka ja tajuaa, että pihalla on kevät!

Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa tuollaisia ihmeellisyyksiä kuin vuodenajat ja sääilmiöt. Lapsena olin tylsämielisen kiinnostunut vain läksyistä ja sen semmoisista velvollisuuksista, mutta onnekseni kasvoin siitä sittemmin yli (tai ainakin yritän näin itselleni uskotella). Syksyllä seuraan pakonomaisesti ilmatieteenlaitoksen nettisivuja, etten vain vahingossa missaisi ensimmäistä ennustusta ensilumesta taikka ensimmäisiä pakkaspäiviä. Joulun jälkeen siirryin seurailemaan auringonnousun ja -laskun ajankohtaa kotikaupungissani ja nyt viimein ollaan päästy sellaisille päivänpituuksille, että kymmeneltä alkavat luennot eivät tunnu enää ylemmän tahon ohjailemalta kidutuskeinolta.

Vaikka tuo herääminen ei ikinä vahvin lajini ole ollutkaan, on tämä talvi kuitenkin tehnyt siitä erityistä taidetta. Harjoitteluiden yms. kiireiden takia olen toisinaan heränny ennen kuutta huolimatta lumisateesta, pakkasesta ja epäinhimillisen pimeästä talviajasta, ja siltikin olen saanut lietsottua itseni uuden päivän odotukseen viimeistään siinä vaiheessa, kun kuppi tummapaahtoista Rekoa on ollut käsissäni ja radiossa soi aamusta toiseen rasittavat kappaleet, joita en alunperinkään olisi halunnut kuulla. Olen kuitenkin vakuuttunut, että juuri tuo radion kuunteleminen aamuisin virittää minut tilaan, jossa kykenen kohtaamaan ulkomaailman haasteet ja selviytymään niistä. Se on tärkeä tekijä pyhän kotirauhani ja muuten niin mukavan elämäni ja toisaalta ulkoisten pakotteiden, liian kiireisten aikataulujen ja minusta riippumattomien yllättävien tapahtumien välillä. Tiedän, että Frontside Ollien ja sen toisen renkutuksen ("I got a hangover, wohouooo, I've been drinking too much for sure...") vapaaehtoinen valinta aamuseuraksi aiheuttaa kunnon musafriikeissä puistatuksia, mutta minkäs teet. Tarvitsen musiikkia moneen asiaan, ja olen vihdoin löytänyt paskan musiikin funktion omassa elämässäni.

Jos jostain olen iloinen, niin siitä, että olen viimein alkanut suhtautumaan elämään vähemmän mieltärasittavalla tavalla. Väittäisin, että se on vanhenemisen tuomaa viisautta eikä suinkaan hidasta kehitystäni tai tyhmyyttäni, jonka takia en ole tajunnut tuota ihmiseloa helpottavaa tekijää. Yhtäkkiä hommat tuntuvat kumman kevyiltä, kun ei ota ulkoisia realiteetteja henkilökohtaisena tragediana, vaan keskittyy ennemminkin niihin iloisiin yllätyksiin, joita aina hetkittäin sattuu osumaan omalle kohdalle. Yksi niistä on esimerkiksi naapuri, joka tarjoaa aamulla autokyytiä yliopistolle, ettei tyttöpolon tarvitsisi loskassa pyöräillen uhmata kohtaloaan.

ps. Sain ystävältäni vinkin, että kirjoittaminen alkaisi sujua paremmin, jos joka aamu kirjoittaisi ilman estoja jonkin aikaa päästäkseen tunnelmaa. Yritin sitä, mutta tämä venähti pidemmäksi kuin 20 minuuttia. Saa nähdä, miten tällainen aamun aloitus nyt sitten edesauttaa tämän päivän projektiani saada tutkimussuunnitelmani valmiiksi.