Tämä viikko on jälleen ollut kyllä yksi tapahtumien temmellyskenttä. Olin piirtänyt kalenteriini perjantain kohdalle jo ajat sitten yhden pienen ihmisen elämän onnekkaimmista päivistä, mutta perjantaita edeltävät päivät eivät sen sijaan sujuneet aivan kuten Strömsössä. Olen alituisesti kateellinen ihmisille, jotka osaavat maltillisen ja harkitun ajankäytön. He kuuluvat samaan kategoriaan itsekuria ja keskittymiskykyä omaavien kanssa - ihailen heitä etäältä, mutta kysyttäessä tietysti preferoin boheemia elämänasennetta moisen pedanttiuden sijaan. Tiedän hyvin, että keskittymiskykykin on asia, jota ihmiset voivat kehittää itsessään ja olen sattuneesta syystä myös tietoinen siitä, että tämä oma erityisyyteni saattaa aina aika ajoin aiheuttaa muissa ihmisissä lievää ärtyyntymistä. Sen sijaan, että kasvaisin paremmaksi ihmiseksi ja sosiaalisesti lepposaimmaksi seuraksi, päädynkin vain näin jälkikäteen ihailemaan selviytymistäni tarpeettoman kaoottisista ja itseaiheutetuista olosuhteista. Jos jotain siinä samalla kehitin, niin aukottoman ansaitsemisjärjestelmän, jonka palkinnot odottavat tuon tuosta arjen sankaria.

Päädyin siis tällä kertaa toteuttamaan omaa levottomuuttani ollen niin onnellinen tulevasta perjantaista jo etukäteen, että kosautin aikatauluni taas luovaan kaaokseen ja juuri ja juuri selviydyin niistä siihen mennessä, että viimein istuin VR:n vetoisassa junanvaunussa. Olin tämän viikon arkipäivistä ainoastaan yhtenä sitä mieltä, että kyllä tämä tällainen kirjoittaminen edesauttaa myös noiden opiskelujuttujen valmistumista. Kyllä ei pidemmän päälle auttanut yhtään! Tämä on niin paljon mielekkäämpää kirjoittamista, että juuri nytkin poden huonoa omaatuntoa siitä, että tuolla muualla internetissä odottaisi eräs verkkotehtävä tekijäänsä.

Mutta tästä kirjoittamisesta onkin nyt syytä nauttia, sillä tarvitsen kaikki positiiviset ajatukset, joihin kykenen itseni vielä tälleensä sunnuntainakin lietsoa. Koko viikon vainonnut flunssan alku on nimittäin viimein selättänyt minutkin. Varmasti se olisi ollut kimpussani jo perjantaina, jos olisin sitä innoltani ehtinyt kuunnella, mutta silloin keskityin hykertelemään junassa ja paikallisbusseissa lumiselle Helsingille niin kovasti, etten antanut edes liki neljä vuotta sitten erään elämäntarinani aloittaneen töölöläisbaarin haitata menoa. Fokukseni oli vain ja ainoastaan illan keikassa ja niissä tunnelmissa, jotka siitä aioin irti kiskoa.

Ja se muuten oli ihan mieletön keikka! En ihan turhaan sen takia pistänyt koko viikkoani sekaisin!