Minulla on ollut kauan aikaa visio parhaasta vapaapäivästä, jonka elokuinen kesätyöunesta heräilevä opiskelija voi viettää: Se alkaa ajoissa herättyäni virkeänä hyviltä yöunilta, sisältää suunnitelmia ja sovittuja tapaamisia, ystäviä, lounastreffejä, liian kalliita kauppahallikahveja, elokuvia tai teatteria, jokilaivoja, kahviloita, hyviä kirjoja ja aurinkoa ja kalenterin täydeltä suunnitelmia alkavalle syksylle. Tänään päätin toteuttaa sen viimein, sillä varastettu vapaapäivä on edelleen jostain syystä vieläkin parempaa kuin ansaittu ja odotettu vapaapäivä.
Vaan kuinkas käykään! Nukun liian pitkään, varmuuden vuoksi lepuutan hermoja ja ruumiista unelmien seassa vielä muutaman tunnin tarpeellisen levon päälle ja lopulta käytän aivan liian monta tuntia aamutoimiin ja fysioterapeutin harjoitteisiin. Kuuntelen liian hyvää musiikkia ja vaihdan bändiä juuri sopivasti ennen kuin pitäisi lähteä, enkä vain malta jättää levyä kesken. Myöhästyn siis lounaalta, paistan epätoivoisen nälkäisenä kotona tomaattimozzarellabasilikaleipiä, jotka ovat olleet pääasiallinen ravintoni jo monta viikkoa. Käyn päivittämässä viimeaikaiset kuulumiset opiskelijatoverin kanssa, joka myös kärsii ikävistä vuorotöistä ja jota on nähnyt liian harvoin. Kun viimein istahdan kahvilaan cappuccinoni kanssa, kuuluu etäisesti jostain East 17:n Stay Another Day ja mietin, että kyllähän tää tämmönenkin on ihan hyvä vapaapäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti