Jos joskus aikaisemmin erehdyin hehkuttamaan onnea ja elämänkulkua*, niin olen ehkä ollut jollain tavalla väärässä -tai vähintäänkin epätietoinen asioiden todellisesta laidasta. Tällaista onnea en olekaan ennen tätä kesäkuuta kohdannut**.
Suurin ilo ja onni on kantilainen elämänrytmi, joka pakottaa heräämään toistuvasti aamuisin klo 6.20 ja olemaan filosofian parissa klo 8-16. Vaikka ensimmäinen viikko menikin jotakuinkin väsymyksen ja opettelun kourissa, niin nyt viimein olen tajunnut, että saan kuin saankin keskittyä päivät pitkät eri filosofien teksteihin, gradunkirjoittamiseen ja joihinkin omituisiin pikkutoimintoihin, joita henkilökunta parhaansa mukaan yrittää minulle keksiä. Kaikki ovat tuossa lintukodossa laestaan mukavia - eikä aikaiset aamuheräämisetkään haittaa tippaakaan, kun tietää, mitä päiviltään odottaa.
Niin sitten toistelin viime viikon lausetta, että tätähän se onni onkin! Heräsin ihmettelemään tuollaista onnea päivä toisensa jälkeen, ja nyt alan uskoa, että tässä se on.
Ahkeran työmiesonnen lisäksi aloitin kesänvieton muutamilla jokirantailloilla ja mahtavilla festareilla, joka oli täynnä tovereita ja toinen toistaan mukavampia uudempia tuttavuuksia. Sellaisia leppoisia kesäpäiviä soisi olevan enemmänkin, mutta onneksi tämä on vasta aluillaan.
On siis jälleen aika olla sitä mieltä, että hyvä tästä tulee***!
*milloinkohan mä olen edes viimeksi sitä hehkuttanut! Unohtui näissä vuosissa ja kuukausissa se, mikä on oleellista!
** ja ei, en ole rakastunut! Rakastumisista harvoin mitään onneen viittaavaa seuraakaan, ennemminkin silkkaa hulluutta!
*** ja jos alkaa näyttää uhkaavasti siltä, ettei kovin paljoa riemua olekaan, niin aina voi varata elokuun loppuun lennot Irlantiin ja johan on taas ilo ylimmillään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti