Jos joskus onni on hyvät yö- ja päiväunet, joiden pituutta ei mikään mahti maailmassa rajoita, niin väsymykseen ajavat pitkät valoisat illat ja aivan liian aikaiset aamut sen sijaan tarjoavat aivan erilaista riemua. Väsyneenä maailma saattaa hetkittäin näyttää astetta hauskemmalta - ainakin jos siihen väsymykseen lisätään maaninen levottomuus, joka ei saa päättämään, mitä kullakin hetkellänsä tekisi.
Olen opetellut olemaan paikallani kuitenkin siinä mittakaavassa kuin se on mahdollista. Se on se ensimmäinen tunti työpäivästä, kun kirjoitan lauseita graduuni tai ymmärrän eilisen päivän kertauksista, mistä kaikessa olikaan kysymys. Mutta ne muut tunnit - ne ne vasta on jotain.
Akrobatian riemuissa lounasaikaan olen lähes taittaa niskani, koska unohdin jossain lämpöaallon ja nurmikon syleilyn lomassa pelätä kaatumista. Kaikki ruumiinosat toimivat yhä kuitenkin, joten ei se voi olla vakavaa. Iltapäivän kohokohdaksi taas yltää se, että englanninkielestä löytyy holtittomalle käännökseksi slap-happy. Oikeasti, kuka näitä sanoja on päässyt keksimään! Suru siitä, ettei englannissa ole sanaa malttamiselle, ei tunnu missään. Ei minullakaan näinä päivinä sellaiselle ole sanaa.
Mutta se, mikä on parasta tässä holtittomuudessani, on aikuisuus. Pieni poika kurkki pakastealtaan jäätelöosastoon tässä menneenä päivänä, kun isoveli tuli sanomaan, että turhaan katselet niitä, ei me saada mitään herkkua kuitenkaan. Mutta minä, aikuinen ihminen, saan kantaa kotiini juuri niin paljon mansikkaeskimoita, kuin jaksan!
Tänään on sellainen päivä, että tiedän olevani kateellinen tulevan menneen minulle siinä vaiheessa, kun tämä riemu on taas johonkin hälvennetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti