Muutama nuori ihminen menee julkisesti televisiossa kertomaan, että haluavat viettää mukavaa elämää, ja johas internet on pullollaan huolestuneita yhteiskunnan ikäloppuja, joille ei alunperinkään olisi pitänyt antaa äänioikeutta meidän asioihin. He ovat yhteiskunnan asialla, huolissaan maamme tulevaisuudesta. Siis siitä, että pysyyhän heidän yltäkylläinen elämänsä samana vielä eläkkeelläkin ja löytyyhän jonkun selkärangasta rahat herrain bonuksiin ja työsuhdekattohuoneistoihin vielä kymmenien vuosienkin kuluttua.
Tämä koko homma on nyt saanut aivan väärät raiteet allensa. Mitä tekee ihminen, kun se kuulee, ettei jollain jossain ole hyvä olla? Miten ratkaistaan se, että työolot ovat kurjia, palkka mitätön - jos sitäkään? Tilastot kertovat nuorista eläkeläisistä, pitkistä sairaslomista työurilla, masennuksesta, ahdistuksesta ja pahasta olosta. Työpaikkakiusaaminen on päässyt viimein otsikoihin, kun sitä teki tarpeeksi isot herrat tarpeeksi isolle naiselle. Mutta sitten, kun joku sanoo sen ääneen, että ei huvita mennä töihin, kun se ei ole kivaa, niin ollaan kehittelemässä jos jonkinlaista pakkokeinoa näiden yhteiskunnan loisten taltuttamiseksi!
Jotenkin on aivan äärimmäisen vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka pitävät paheksuttavana, että ihmiset haluavat tehdä elämästään mielekästä ja olla vapaita valitsemaan oman polkunsa. Elämän tarkoitushan on nimenomaan olla onnellinen, ja harva ihminen sitä on, jos joka aamu pitää itkien lähteä viettämään kahdeksan tunnin työpäivää paikassa, jossa on paha olla. Paljon on puhetta ja huolta yhteiskunnasta syrjäytyneistä nuorista, mutta olisikohan nyt jo olla aika huolestua näistä elämästä syrjäytyneistä päättäjistä?
On liioiteltua ajatella, että yhteiskunta kaatuu näihin ihmisiin, jotka maalaavat mieluummin kotona, puuhastelevat vapaaehtoistyössä tai harrastavat mieluummin itselleen tärkeitä asioita kuin viettävät täysituntisia työpäiviä virkasuhteessa huonoon työnantajaan. Itseasiassa voisi tehdä hyvää laittaa myös nämä päättäjät vastaaville vapaille hetkeksi miettimään, mikä on oikeasti tärkeää. Aina on ihmisiä, jotka haluavat opettajiksi, kokeiksi, lääkäreiksi, lakimiehiksi ja poliitikoiksi. Terve ihminen kaipaa tekemistä - ja tekeminen varmasti edistää jokaisen hyvinvointia. Mutta harva saa mitään orgastisia kokemuksia siitä, että väkisintyöllistetään mielivaltaisesti kenen tahansa käytettäväksi. Traumojahan semmoinen aiheuttaa! Ja tilastojen perusteella tämän valtion työikäisiä ja nuoria ei ole varaa traumatisoittaa enää yhtään enempää.
Itse kuulun niihin, jotka uskovat vielä rakkaus- tai ainakin viihtymystyösuhteisiin, samoin kuin rakkausopiskeluun ja rakkausystäviin. On ihan yhtä hölmöä hankkia sellainen koulutus- tai työpaikka, josta ei pidä, kuin hankkia ystäviä, joiden seurassa tulee paha olo. Ja jos jotkut keski-iän ylittäneet päättäjätädit ja -sedät ovat sattuneet oman elämänsä kämmäämään, niin ei ehkä ole reilua yrittää purkaa sitä meihin, jotka ymmärrämme olla onnellisia.
Ei veronmaksajat kuole sukupuuttoon tai hyvinvointivaltio kaadu, jos ihmisille annetaan vapaus etsiä mielekästä ja onnellista elämää - sitten meillä olisi vain paljon onnellisempia veronmaksajia ja paremminvointiyhteiskunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti