Täydellisiä päiviä ja muutamia muunlaisia

Maailmani oli taas hetkellisesti täytetty jos jonkin sortin täydellisyydellä. Olen ehkä monin paikoin vähän höveli näissä hehkutuksissani, sellainen todellinen suosikkiuslutka - niitä suosikkiasioita ja -ihmisiä kun on jos jonkinlaisia, mutta jälleen kerran tuli kyllä saavutettua jonkin sortin täydellisyyskliimaksi! Ja niin siis edellisestä viikostani kolmisen päivää tuo täydellisyys asutti elämääni.

Oltaisiin jo pitkälti hyvien olojen rajojen sisällä pelkästään siksi, että keväinen seuralaiseni palasi viettämään aikaa luonani samalla intensiteetillä ja vimmalla kuin se lumisena keväänäkin täällä aikaansa kulutti. Laitoin nukkumaan seurassa, heräsin aamulla juomaan aamukahvit seurassa ja jokainen aamu ja iltapäivä päättyi rentouttavaan ja terapeuttiseen kävelyyn arvatenkin mitä parhaimman lenkkikaverin kera. Eikä tuo ollut mitä tahansa seuraa, ei mitään halpatuotantoa, vaan nimenomaan joku sellainen, jota ei tarvinnut asuntoonsa mahduttaa tai jonka kanssa olisi pitänyt opetella olemaan. On aivan selvää, että toisinaan minua seurataan huoneesta toiseen ja että joku on joka aamu elämäniloisena ottamassa vastaan uutta päivää riippumatta siitä, millä jalalla itse nousen. Tuota riemua, vimmaa ja erityisesti lähellä olemisen intensiteettiä kestäisin harvoilta - ja kaikki ne ensihätään mieleentulevat taitavatkin olla juuri jotain muuta lajia kuin omani edustajat. Mutta sellaiset ovatkin juuri parhaita - ne ei voi tulla ikinä liian liki.

Mutta ei siinä vielä suinkaan kaikki! Loppuviikkoni oli mitä parhain siitäkin huolimatta, että marraskuu esitteli osaamistaan harmauden eri sävyissä ja pimeistä pimeimmissä illoissa. Tuon täydellisyyden tarjoili tällä kertaa maailman paras harrastus, joka houkuttaa äärelleen mitä mahtavimpia tyyppejä tuon tuosta ja nyt intensiivinen viikonloppu transskandinaavisessa porukassa teki jälleen tehtävänsä niin sielulle kuin ruumiille. Ihmisten pitäisi löytää jokin keino liikuttaa itseään, hyppiä, pomppia, pyöriä ja haastaa lihaspolot aina silloin tällöin supersuorituksiin. Siitä jää hyvä mieli, ja kahden päivän treenaamisen jälkeen illalla korkatut kaljat asettivat taas ansaitsemisen filosofian hyvin harjoitettuun käytäntöön. Harvemmin tuollaisia seurueita löytää - sellaisia laestaan pidettäviä ihmisiä, joiden kanssa vielä hyvin leppoisasti vietetty sunnuntai musatreenineen ja hampparibuffetteineen jätti jälkeen aukon, jota arki ei osaa paikata.

Eipä sillä, että arki olisi edes parhaitansa yrittänyt tuon tuollaisen epätodellisen viikonlopun jäljiltä. Sen sijaan se oli vastassa kuin seinä heti sunnuntai-iltana jakamassa ankaraa olemustaan ja tässä on sitten päivät yritetty siitä selvitä. Aina se on yhtä yllättävää, että hyvien tilojen on joskus loputtava ja todennäköisesti pudotus tulee olemaan korkea. Nyt sitten arki otti erävoittoja tuosta viikonlopusta ja osoitti, että turhaan suunnittelen elämästäni silkkaa juhlaa ja hyvänolon vimmaa palkinnoksi noiden päivien jo mitä onnekkaimmista tuntemuksista.

Mutta jos nämä päivät nyt selviän, niin lauantaina aloitan uuden itsenipalkitsemiskierteen, johon ei sisälly ylläri-deadlineja tai klo 5 herätyksiä maanantaiaamuna!