Jotenkin taas täältä empiirisen tutkimukseni seasta harhauduin pohtimaan sitä, että oonpa tosi omituisen iloinen, hyväntuulinen ja virkeä, vaikka omasta mielestäni vietän ehkä tämän kevään kiireisintä aikaa pakottavien velvollisuuksien seassa, joita en itse olisi missään nimessä vapaaehtoisesti valinnut kalentereihini. Luulisi, että tällaisessa tilanteessa stressi nujertaisi raatajan ja sängystä nouseminen aamuvarhain osoittautuisi hyvin paljon lihaksia vaativaksi tehtäväksi. Ja jotenkin jännästi nyt vain tajusin, että kaikesta lumisateesta, liukkaudesta pyörätiellä ja umpiin sutatuista aikatauluista huolimatta ilo on ylimmillään!
Oon jo pidempään ollut sitä mieltä, että ihminen on onnellinen, jos sillä on mielekästä tekemistä. Pitääpi olla jotain puuhailua, palkallista tai palkatonta, jotain, millä kehittää itseään ja saada sisältöä päiviinsä. Yleensä olen kuvitellut, että sen pitää olla nimenomaan ihan hullun mielekästä tunnista toiseen, mutta ei! Pääasia, että se olisi suurimmaksi osaksi tai kokonaiskuvaa ajatellen mielekkääksi kutsuttavaa toimintaa. Tämä on ainut selitys sille, miksi olen päivä päivältä enemmän innoissani proseminaarityön valmistumisesta, sillä tämä itse tutkimuksen tekeminen ei todellakaan ole mitään mieltä räjäyttävän viihdyttävää tai millään muulla muotoa motivoivaa kuin tutkintovaatimusten pakkojen sanelemassa muodossa. Mutta se, että tulen saamaan tämän joskus valmiiksi tarkoittaa sitä, että tämä kamaluuksien vuosi on pian historiaa, olen muodollisesti pätevä toimimaan opettajana, jos joskus niikseen mielin, ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että ensi vuonna olen viimein vapaa tekemään juuri sitä, mitä haluan eli gradua*!
ps. Tää kirjoitus on tiistailta ja keskiviikolta. Suurimmaksi osaksi. Muistaakseni.
*ja tällä siis tarkoitan tämän hetkistä haluamista: proseminaarit, kandintutkielmat, esseet, tentit, siivoukset, työnteot eivät ole millään muotoa nyt niin kiinnostavia kuin se ihana gradu, ah tuo akateemisen tutkintoni huipentuma, jonka mukana saan matkata muinaisiin kreikkalaisiin kirjoituksiin, keskiaikaisiin tulkintoihin ja viimeaikaisimpiin amerikkalaisiin teoreetikoihin. Sen siivellä saan viettää päiväni kirjastoissa, kannella kauheaa kasaa kirjoja ja olla keskittymättä kymmeneen asiaan yhtä aikaa. Mutta siis, olen tätä mieltä nyt, enköhän syksylle keksi jotain muuta unelmoimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti