Sielu seuraa kuulemma kolme päivää perässä, kun ihminen erehtyy matkustamaan. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt siis jo palautua - ehkä jo jossain kohtaa eilistä. Mielettömältä tämä alkuviikko onkin vaikuttanut kaikin tavoin - levottomalta, holtittomalta ja hallitsemattomalta.
Mutta nyt on elämäni palautettu sijoilleen siinä määrin kuin niitä sijoja on alunperinkään ollut! Raja-aidat on asetettu kalenterin muodossa, se toimii kuin ankkuri kiinnittäen päivät toisiinsa ja niihin paikkoihin, joissa minun pitäisi olla. Muistikirja konkretisoi sitä, että pitäisi tehdä jotain, täyttää tyhjiä sivuja ajatuksilla ja opeilla. Viikonlopun matkalaukut on purettu, koti tehty taas kotoisaksi ja villasukat saatu valmiiksi. Kaiken roinan alta on kaivettu se vihreä nojatuolikin, jonka huomassa on hyvä lukea.
Sitä mun pitäisi tehdä: keskittyä ja olla paikoillaan.
Jos aina oisit niinkuin joskus
voisit antaa veden soljua
voisit istua hiljaa ulvomatta ja antaa lumen pudota
Voisit olla kuuluisa katselija ja katsella puhumatta.
Jos siis taas hetken aikaa vain katselisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti