There is this someone I would like you to meet

Tuo viikonloppu jäi vellomaan johonkin mielen sopukoihin enkä nyt oikein osaa orientoitua siihen, mitä täällä oikeassa elämässä olisi tarjolla. Jäin kaipaamaan noita ihmisiä, tuota tapaa olla ja toimia. Sitä tyttöä, joka viitisen vuotta sitten tuolla eli ja oli. Vaikka hänessä oli monta piirrettä, joita en haluaisi enää tielleni asettuvan, oli hänessä myös jotain sellaista, joka tältä Turku-asukilta puuttuu tyystin.

Enkä oikein osaa selittää, mitä se on. Ehkä se on joku nuoruuden huolettomuus, kyky elää hetkessä ilman vastuuta ja velvollisuutta. Nykyään otan vastuulleni toistuvasti sellaisiakin asioita, joita ei kenenkään harteille edes voi asettaa. Se rajoittaa, tekee minusta tohtimattoman ja jättää elämäni ilman niitä hetkiä, jotka kaikessa kauheudessaan olivat kaikkien hyvien muistojen arvoisia.

Viime vuosina on palautunut paljon jotain sellaista, joka on ollut ennen ja joka tekee olosta kodikasta vähän samaan tapaan kuin juuri ne oikeat ihmiset, joiden seurassa ei tarvitse olla mitään. Mutta tuossa vuoden 2007 tytössä on vielä jotain, mikä pitäisi löytää. Jotain sellaista, mitä en varmastikaan silloin osannut arvostaa, mutta jolla voisi nyt kaiken muun keskellä olla avaimet johonkin vieläkin parempaan.

Aloitan sen tytön etsimisen tuosta rakkaasta maalauksesta, johon yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä on kenties arvaamattaan jotain oleellista minusta ja maailmasta kiteyttänyt. Ja lupaan olla täyttämättä sitä jäniksen roolia enää kenenkään kasvoilla, jotten itse joudu nurkkaan ahdistetuksi, ilottomaksi moralisoijaksi, vaan saan poukkoilla jossain välimaastoissa ihan vapaasti. Ja istua silloin tällöin kesken päivän oluella, tanssia yömyöhään itseni hikeen ja jutella jatkoilla aamun valoon asti.

Ihan vain siksi, että onhan se sellainenkin tärkeää. Ja siksi, että nykyään pystyn tekemään sen ilman huolta ja murhetta muusta - niin täällä kuin siellä toisaallakin!