Rauha

Tämän viikon henkinen riepotus ja fyysinen riekunta päättyy viimein hyvin ansaittuun sunnuntaihin - siis sellaiseen, joka kestää kaksi kokonaista päivää ja jolloin pukeudutaan ainoastaan collegehousuihin jos niihinkään. Olen flunssan, tanssien, ajatusten, keikkojen, ihmisten ja yksinäisyyden uuvuttama tältä erää ja tarvitsen jotain rauhoittavaa. Ja koska jo edellisessä osassa kävi ilmi, sitä rauhaa ei ole tiedossa minkään miehen muodossa, niin otan ohjakset omiin käsiini ja luon sitä rauhaa ja vakautta tähän levottomuuden gettoon ihan itse.

Heräsin tuohon ajatukseen, siinä se valmiina odotti silmät avattuani, vaikka vielä illalla siitä ei ollut tietoakaan. Ihan lohdullista sekin, että aivoissa on yöaikaan toimintaa, vaikka yleensä se toiminta vain tarjoaa mitä kummalisimpia uniosuuksia ja säikähdyttää nukkujan todentuntuisilla tapahtumillaan, joista herättyään on hyvin tyytyväinen siihen, että ne olivat vain mielikuvituksen tuotetta. Nyt kuitenkin jostain tuolta unimaailman mutkista jäi valvetilalle tuliaisiksi jotain, mihin oli hyvä herätä. Ja se tuliainen käski tarjoilla aamukahvit vuoteeseen, laittaa Yonaa soimaan ja 1900-luvun kirjallisuus läppärin alla kirjoittaa tätä ajatusta valmiiksi.

Aivan kuten tämä puolisen vuotta sitten aloitettu onnellisuusprojekti oikeasti tuotti tulosta, voinen lisätä projektiin myös rauhoittumis- ja keskittymisprojektin, joka toivottavasti edesauttaisi tuota onnellisuutta vielä lisää. Ainakin se on välttämätöntä jo alkaneiden opiskeluiden takia, sillä en oikein nyt kesän jäljiltä ole osannut orientoida itseäni siihen, että jotakin pitäisi oppia - jotain muutakin kuin elämää. Siispä nyt optimistin tavoin toivon, että tulen toteuttamaan sellaisia ihan tavallisia asioita, jotka kuulemma tekevät elämästäni sitten aavistuksen parempaa ja estävät syrjäytymästästä. Mutta erityisesti toivon sellaisia epätavallisia asioita, kuten uudelleen lämmitettävää ystävyyttä Kelan kanssa, jottei tänäkin talvena tarvitse kuluttaa suurta osaa voimavaroistaan työntekoon opintojen ohella.

Meikän yks ihan tavallinen asia voisi olla uusien villasukkien kutominen, kun en näemmästä löytänyt jalkaani kuin eripariset sellaiset kaapin perukoilta. Niiden huomassa yritän nyt kuitenkin keskittyä tämän hetken ja panostaa maanantain tenttiin.